Miten minut muistaa valtio, tai ”Yllätyksien rekisteri”

Ei ehkä olisi kannattanut käydä koko perkeleen sivustolla. Jos olisin tiennyt mitä nyt tiedän, kiertäisin mokoman kaukaa.

Taustaa:

Olen muuttanut paljon. Olen ollut naimisissa enemmän kuin kerran. Minulla on lapsia. Olen muuttanut paljon. Ai, sanoinkin sen jo. Eli sivuni Valtion Rekisteri Keskuksessa oli täynnä merkintöjä. Minun henkilökohtaisen historiani virallinen polku siis.

Sairastuin noin 10 vuotta sitten. Olen luonnollisesti ajatellut, että muistihäiriöni koskee vain sitä aikaa, jolloin olen ollut sairaana. Ainahan vanhoista ihmisistä sanotaan:

”Joo, papalta on vähän muisti mennyt, mutta kyllä se kaikki vanhat asiat muistaa niin terävästi! Oikein ihmetyttää!”

Tottakai minäkin muistan vanhat asiat, vai mitä?. Unohdan samantien uudet asiat, kaiken mitä en ole kirjoittanut muistikirjaan. Tosin unohdan, että minulla on muistikirja. Mutta muistan hyvin esimerkiksi lasteni kehityksen ja kasvun!

Miten yhdessä käytiin joka sunnuntai ravintolassa syömässä ja kaikilla oli mukavaa!

Vai oliko se minun lapsuudessani?Alkaa pelottaa.

En uskalla kysyä lapsilta. Ne varmasti loukkaantuu, jos en muista jotain noin tärkeää. Minusta tuntuu, että olen varmasti halunnut käydä koko perheen kanssa ravintolassa. Ja tottakai kaikilla oli kivaa, meillähän oli aina kivaa kun olin kotona enkä matkoilla.

Vai oliko?

Onneksi VRK:n sivuilta voin katsoa kaikki tiedot, se varmasti auttaa potkaisemaan asiat oikeisiin koloihin.

No niin….OHO! Pari ensimmäistä osoitetta vaikuttaa aika oudoilta. No, ei haittaa, asuin siellä varmaan vain hetken. Paitsi että rekisteri väittää majailleeni tuossakin paikassa melkein kaksi vuotta.

Ihan tyhjää. Ei mitään tuttua osoitteessa, ei muistoja kodista. No tämä on ainakin tuttu osoite! Siellä oli kiva asua, asuin siellä pitkään.

9 kuukautta.

MITÄ HELVETTIÄ!!

Kädet täristen suljen Brave-selaimen. Olo ei ole yhtään brave. Palaan asiaan, ehkä. Ei tämä ollutkaan hyvä idea.

Julkaissut Lord JC Kvakku

Sovereign Quantum Entity, Chief Astronomer and Doctor of Divinity. Looking for intelligent life in Terra. So far little to report.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: