Epävarmuudesta elämän hallintaan

Myöntyminen sille, ettei minulle ole yksinkertaisesti mahdollista olla varma oikeastaan mistään, on sekä välttämätöntä, ahdistavaa että lopulta vapauttavaa. Kun kykenee päästämään irti järjen vaatimasta tilannetajusta, silloin vasta on kykenevä elämään tyydyttävää elämää sairaanakin. Tätä minun täytyy selittää vähän.

Usein muistihäiriödiagnoosiin liitetään psykopatologioita, tyypillisiä ovat masennus, fatiikki, paranoia, sosiaalinen Faux Pas sekä eriasteiset psykoosit. Omien kokemusteni mukaan nämä kuitenkin ovat usein puhtaasti reaktiivisia tiloja, eivät psykogeenisiä, muistidiagnoosista irrallisia persoonallisuushäiriöitä. Etenkin paranoia on pikemminkin terve reaktio havaittuun todellisuuteen.

Muistihäiriö poistaa tehokkaasti eräitä olennaisia tukirakenteita kognitiivisesta yhtälöstä. Ihminen on pakoitettu elämään pysyvässä ja voimakkaassa epätietoisuuden tilassa, mikäli ei kykene havaitsemaan käsitteellisiä ja konkreettisia jatkumoita. Juuri nämä jatkumot ylläpitävät turvan tunnetta. Normaalisti jokaisen tilanteen luonne ja ihmisten reaktioiden aitous ovat itsestäänselvyyksiä. Ne eivät vaadi jatkuvaa prosessointia ja kyseenalaistamista.

Ympäröivän maailman tehokas havainnointi perustuu muutosten ja epätavallisuuksien huomioarvoon. Kun muisti on vaurioitunut, on samalla mennyttä myös kyky tunnistaa poikkeamat. Ei ole enää vertailutasoa, jota vasten tilanteita peilaa, nyt jokainen ärsyke, lausuttu sana ja koettu tilanne vaatii täydellisen ja kokonaisvaltaisen analyysin. Tämä on uskomattoman kuormittavaa ja johtaa usein myös virhearvioihin ihmisten käyttäytymisen motiiveista. Ulospäin näyttäytyy tällöin nopea väsähtäminen, etenkin sosiaalissa tilanteissa sekä epänormaali kriittisyys lähimmäisten toimintaan.

No niin, jospa astuisin alas kateederilta. Alkoi olla jo väsyttävää seurata omia ajatuksia! Mutta toivottavasti sait kiinni ajatuksesta. On vaikea luottaa, kun ei ole mitään mihin perustaa luotto. Itse löysin minulle ainoan ulospääsytien naivista uskosta ihmiseen. Haluan mennä jokaiseen tilanteeseen rotsi auki ja hymyillen. Olen tosin oppinut, ettei korona-aikaan kannata halata kaikkia. Olen innokas halaaja, luulen että olen aina ollut. En muista.

Tällä luottavaisuudella ja avoimuudella on tietysti haittansa. Tiukasti rajatussa sosiaalisten normien viidakossa voi mokata. Tulee tehneeksi ns. Faux Pas’n. Mun mielestä iso ironia piilee siinä, että yhden tyypin muistihäiriössä (FTD, Frontotemporaalinen dementia), juuri sosiaalinen Faux Pas on yksi merkittävistä diagnostisista merkeistä. On siinä naurussa pitelemistä, kun yhteiskunta tuomitsee ystävällisen halauksen passituksella hullujenhuoneeseen!

Joo, liioittelen. Ei sitä laitosta enää sanota hullujenhuoneeksi😂😂.

Mutta siinä ajatuksia tälle päivälle! Älkää tuomitko meidän käytöstä kovin kovalla kädellä. Teemme varmasti parhaamme selviytyäksemme mahdollisimman vähällä vaivalla muille. En ole (välttämättä) paranoidi, en mokaa halauksella hulluuttani. Halaan, koska haluan uskoa ihmisten olevan hyviä. Ja selviän päivästä päivään vain, koska odotan innolla enkä pelolla mitä seuraavaksi tapahtuu.

Seuraavaksi menen sänkyyn, ilolla!

Hyvää yötä, kun näen sut seuraavan kerran niin hymyilen mutten halaa!

Julkaissut Lord JC Kvakku

Sovereign Quantum Entity, Chief Astronomer and Doctor of Divinity. Looking for intelligent life in Terra. So far little to report.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: