Sielujen Singulariteetti, osa 1: Sadas apina

Sunnuntai on mukava päivä. Jostain syystä tykkään sunnuntain temmosta ja fiiliksestä. Ilman muistia kun elän, ei päivien nimillä ole oikeastaan mitään merkitystä. En yleensä edes tiedä mikä päivä on menossa, sunnuntai onkin minulle kuin Kvakkula; mielen tila.

Tämä ei ole Imo tahi Ame, apina kuitenkin. Tai marakatti. Pääluokkaa Cercopithecinae luulisin.

Katsoin kalenterista, että tänään on muidenkin mielestä sunnuntai! Wunderbar! Koska ajattelin tänään kertoa teille asioista, jotka vaativat lukijaltakin vähän prosessointia! Kerron sinulle faabelin, joka sattuu olemaan totta. Tieteen menetelmin löydetty ilmiö. Kerron sinulle apinoista!

Koshima on Japanille kuuluva saari tyynellä valtamerellä. Saari on, paitsi täysin eristyksissä ulkoisilta vaikutuksilta, myöskin täynnä makaki-apinoita. Vuonna 1952 japanilaiset tiedemiehet virittivät sinne tutkimuksen, josta riittää ihmeteltävää vielä tänäkin päivänä.

Tutkijat halusivat ymmärtää makakin pulmanratkaisua. He alkoivat pudotella saareen bataatteja, apinoiden suurta herkkua. Tiedät taatusti millaista on syödä picnic biitsillä; hiekkaa päätyy joka paikkaan, hampaissa rahisee vielä keskiviikkonakin. Näin myös makaki-serkuillamme.

Kunnes nuori naaras nimeltään Imo (tuskin oikea nimi) sai apina-nobelin veroisen ajatuksen; hän pesi bataatin purossa ennen kuin söi sen. NAM! Imo opetti tempun myös kavereilleen ja äidilleen. Ja niin homma eteni.

Vuonna 1958 tutkijat tulivat takaisin. Tässä vaiheessa bataatinpesureseptin oli jo oppinut 99 apinaa koko yli 1000 makakin laumasta. K. Keyes kertoo kirjassaan, kuinka tutkijat kiikairoivat makakien puuhia. He huomasivat kuinka Ino opasti nuorta naarasta nimeltään Ame (tämä ei ainakaan ole oikea nimi!). Ame oppikin helposti uuden tempun, fiksu makakin kun oli. Ame sattui myös olemaan sadas apina, joka oppi pesemään bataatin. Mutta seuraavana päivänä tapahtui jotain hyvin merkillistä!

Saarella kävi kuhina. Tutkijat virittelivät kiikareitaan. Koko tuhatpäinen makakilauma oli kasaantunut puron varrelle. Yksi toisensa jälkeen apinat huljuttivat bataattejaan purossa (tämä ei ole eufemismi). Ensin varovasti, sitten yhä määrätietoisemmin, kunnes koko lauma huljutti, niin että puro vaahtosi valkoisena!

Jonkinlainen raja-arvo, tipping-point oli saavutettu. Oliko kyse kollektiivisesta älystä, apinavalaistumisesta vai jostain vieläkin mystisemmästä? Niin tai näin, tulos oli selvä: kun populaatiosta riittävän suuri osa koki syvällisen kvanttiloikan ymmärryksessään, tämä sielujen singulariteetti veti koko lauman seuraavalle tasolle. Ja nyt kun suomukset olivat karisseet myös tutkijain silmistä, samankaltaisia ilmiöitä osattiin hakea myös muualta. Tietoteoriassa tällaista loikkaa sanotaan paradigmamuutokseksi.

Ai niin, makakeista piti vielä mainita yksi asia. Tutkijat halusivat toistaa kokeensa myös muilla saarilla. Mutta se ei onnistunut. Ai miksi?

Kaikki tyynenmeren makakit olivat alkaneet pestä hedelmät ennen syömistä.

—————

1. K. Keyes: A story about social change, 1984

SEURAAVASSA JAKSOSSA: Maharishi-ilmiö ja murhanhimo

Julkaissut Lord JC Kvakku

Sovereign Quantum Entity, Chief Astronomer and Doctor of Divinity. Looking for intelligent life in Terra. So far little to report.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: