Olen koko ikäni ollut suorastaan maaninen lukija. Muistan kun äitini vihdoin antoi minun mennä Ala-Malmin sivukirjaston aikuisten osastolle lainaamaan kirjoja. Oli kuin taivaan avaimet olisi annettu käteen! Siellä oli kirjoja kaikesta mitä saatoin keksiä, ja hyllymetrejä asioista joista en edes ollut kuullut! Olin 9-vuotias.
12-vuotiaana sain opettajakseni yhden parhaista ja innostavammista pedagokeista joiden opissa minulla on ollut ilo olla. Olin siihen mennessä lukenut koko Steinbeckin tuotannon, Hessen, Dostojevskin, Raamatun, Gogolin, Lorcan, Waltarin ja lukuisten muiden suomeksi julkaistun tuotannon. Kysyin tältä oivalta opelta apua, kun en keksinyt enää hyviä kirjailijoita joihin upottaa itseni. Auttaa minua erottamaan jyvät akanoista
Ensin opettaja oli kauhuissaan, sanoi etten saa lukea näitä kirjoja koska en mitenkään voi ymmärtää mitä Dostojevski halusi sanoa ”Rikos ja Rangaistus” -kirjassaan. Hän leppyi, kun kerroin oman analyysini. Ja ehdotti seuraavaa: Saan tietysti lukea mitä haluan, mutta jos hän pystyy kokoamaan 50 minulle uutta kirjaa, suostunko lukemaan ne, ennenkuin jatkan Kierkegaardin opintojani?
Oli helppoa vastata myöntävästi. Hän kokosi minulle listan kirjoja, joiden parissa viihdyin ihanasti seuraavan kesän, ehkä talveakin! Jack London, Nahkasukka-sarja, Seikkailujen saari, Twain… Moniaita mukavia hetkiä heidän kanssaan vietin!
Opettaja, tuo pedagogeista parhain, sai potkut kun kävi ilmi ettei hänellä ole mitään muodollista koulutusta virkaansa. Hän oli kansakoulun käynyt uimavalvoja. Ja ammattitaitoisin, innostavin ja osaavin luokanopettaja mitä kouluvuosina kohtasin. Hän myös opetti minulle nöyryyttä. Nöyryyttä ylivertaisen osaamisen edessä, mutta myös hiljaisen ymmärryksen edessä. Halua yrittää erottaa kokemuksen kautta saavutettu teon ja ajatuksen yksinkertaisuus, kapeakatseisuudesta joka seuraa mielenkiinnon puutetta.
Hän myös veti elämäni ensimmäisen meditaatioistunnon. Joukolle ylilevottomia 12-vuotiaita. Siitä alkoi oma, nyt 43 vuotta kestänyt elämäntapa. Kirjalistan viimeisenä on pieni, ohut opus: Zen, ja jousella anpumisen taito, kirjottanut E. Herrigel.
20 vuotta myöhemmin, 93-vuotias Heki-Ryu Insai-Ha -koulukunnan mestari, suoran perinteen jatkaja 1500-luvulta, Inagaki-Sensei myönsi minulle KyuDo’n mustan vyön.
Muistakaa arvostaa ja kiittää ihmisiä, joiden esimerkillä ja opeilla on ollut merkitystä elämällenne. Ja pohtikaa nöyrästi, mitä teillä on jätettävänä eteenpäin, millä haluaisitte lisätä yhteistä perintöämme. Tietämättänne olette niin varmasti jo tehneetkin.
Seuraavassa jaksossa kerron, miten sain eilen 40 000 äänikirjaa käyttööni!
Hauskaa päivää!
