Muistatko sen Joulun?


Stressaako? Onko noussut jo vitutus? Kyräilläänkö, onko mykkäkoulu välitunnilla vai  peräti ensimmäinen kunnon riita jo käyty?

Muistivauriosta on joissain elämän käänteissä suorastaan iloa. En millään muista minkälaisesta perinteestä pitikään kynsin ja hampain pitää kiinni. Enkä varsinkaan jaksa nostaa myrskyä jos juuri se kinkkusinappi jäi ostamatta. Älkää ymmärtäkö kuitenkaan väärin, suorastaan rakastan perinteitä ja rituaaleja. En vain jaksa vaatia että juuri minun perinnettä pitää noudattaa.

Ehkei kyse ole pelkästään muistista, voi olla että vuodet on vihdoin viilanneet pahimpia särmiä pois, mene ja tiedä. Asiaan varmasti vaikuttaa myös lasten kasvaminen aikuiseksi. Koronan pakotteistakaan ei ole haittaa. Kukaan ei ole mankumassa trippiä piruntorjuntabunkkeriin soraäänistä Hoosiannaa virittelemään. Tänä Jouluna Pukki on karanteenissa Korvatunturilla, Tapanintanssit on omassa tuvassa ja kinkku on hunnuton.

Mutta Joulumieli on silti korkealla. Jotenkin Joulun tuoksut ja tematiikka aina tuo rauhan ja hyvän tahdon vibat. Uusia tekemisen ja yhdessäolon muotoja on hauska suunnitella! Mukavaa tehdä postiin mahtuvia lahjoja omin pikku kätösin. Aikaa on, kun pikkujoulut peruutettiin.

Ulkona sataa hiljalleen lunta. Glögi tuoksuu mukissa ja saunakin pestiin jo toissapäivänä. Ketään ei köytetty hellaan, kun kahdestaan ei viitsi tehdä kaikkia laatikoita, sillejä, salaatteja ja karjalanpaistia. Kaikki tuntuu jotenkin ihanan…kevyeltä!

Oikein Rauhaisaa Joulua! Ajattelen lämmöllä teitä kaikkia. Turha odottaa lahjoja!

Julkaissut Lord JC Kvakku

Sovereign Quantum Entity, Chief Astronomer and Doctor of Divinity. Looking for intelligent life in Terra. So far little to report.

One thought on “Muistatko sen Joulun?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: