Ajasta ikuisuuteen ja sieltä ylös

Meinasin aloittaa tämän jutun lainaamalla vanhaa sanontaa. Mutta nyt tajuan tässäkin olevan jo tarpeeksi vaikeita ajan määreitä. Kuten

  • Meinasin aloittaa viittaa menneisyyteen, mutta puhutaan tässä hetkessä. Viitataan aikaan ennen kirjoitustyön aloittamista, mutta kertominen tapahtuu tässä hetkessä
  • Vanhaa sanontaa Itse asian kohde on sanonta, joka on luotu ennen kirjoittajan elinaikaa, historiallisessa menneisyydessä, ei henkilökohtaisessa menneisyydessä.
  • Tajuan tässäkin olevan puolestaan kuvaa tapahtumaa nykyisyydessä, tajuaminen tapahtuu yhtaikaa kertomisen kanssa

Vaikea uskoa, että sinä lukija kykenisit ymmärämään noin moniuloitteisen tarinan oikein, vieläpä suuremmitta ponnisteluitta. Suomen kieli ei ole edes erityisen rikas kieli kuvaamaan aikaa, meiltä esimerkiksi puuttuu varsinainen futuuri samassa muodossa kuin esimerkiksi englannissa tai ruotsin kielessä.

Puhumattakaan aikamatkailun yhteydessä tarvittaviksi tulevia (suomen pseudofutuuri, huom.) sijamuotoja, kuten futuurin pluskvamperfekti tahi imperfektin preesens. Näitten miettimisessä mennee kieli, pahimmillaan mielikin solmuun.

Aikakone, siitä samannimisestä leffasta! Muistatko? Et vai…

Koska Yhdysvaltain miehitysvoimat antoivat alkuviikosta esimakua tiedoistaan UAP:sta (Unidentified Aerial Phenomena, paremmin tunnettu UFOna), meidän tulisi pikkuhiljaa alkaa valmistautua viestimään olentojen kanssa, jotka eivät näe aikaa kuten me.

Kuinka me ylipäänsä hahmotamme aikaa? Jo sen ymmärtämiseen kuluu rutosti aikaa, mutta yritetään!

Karsitaan loput rekursiiviset, itseensä viittaavat lauseet pois ja katsotaan miten pitkälle päästään ennen kuin aika loppuu, kelloista veto loppuu tai käsi puutuu! Etukäteen en tiedä mikä tulee ensin, jälkikäteen sillä ei liene merkitystä.

Mitä voimme varmuudella sanoa ajan luonteesta? Aika vähän, pelkään. Mutta normaalin maalaisjärjen mukaan seuraavat asiat tuntuvat olennaisilta:

  • Aika on vektori, jonka suunnasta olemme yhtä mieltä. Ennen oli ennen ja nyt on nyt …on tukka päästä lähtenyt (Mutta se ei kuulu tähän.)
  • Aika koostuu samansuuruisista yksiköistä, nyt kokemamme minuutti on yhtä pitkä kuin sitä seuraava. Ja samanmittainen kuin kaikki sitä edeltäneet.
  • Emme voi vaikuttaa ajan kulkuun millään tavoin, vaikka kello pysähtyy, aika juoksee ja miehet makaa.
  • Paikka ei vaikuta aikaan. Tunti on saman kestoinen maassa, puussa ja kuussa.

Olemmeko näistä yhtä mieltä? Hyvä.

Aloitetaan vektorin suunnasta. Valitettavasti heti huomataan arkikomuksen olevan täysin ristiriidassa tunnetun todellisuuden kanssa. Seuraus nimittäin edeltää syytä yhtä varmasti kuin syy edeltää seurausta. Ilman sitä ei ydireaktio olisi mahdollinen. Mutta eikö voida sanoa ydinreaktion olevan harvinainen tapahtuma, ihmisen luoma anomalia? Ei voida ei. Ydinreaktio on nähtävästi maailmankaikkeuden yleisin tapahtuma, ilman sitä eivät tähdet loistoaan suo, ei edes tähti, jota auringoksi kutsumme.

Siirrymme seuraavaan osioon; yksiköt kuitenkin ovat saman mittaisia, eikö vaan?

No ei vaan. Jo 116 vuotta sitten itävaltalainen patenttivirkailija nimeltään Einstein todisti, että ajan kulku riippuu täysin havaitsijan suhteellisesta nopeudesta. Kun maa oli pyörähtänyt kymmenen kertaa auringon ympäri, sama mies tarkensi, että paikallisella vetovoimallakin on suuri merkitys ajan kulkuun ja kestoon. Kaiken tämän hän selvitti viilettäessään kolmen akselin ympäri vinhasti pyörivän pallon päällä seisten! Melkoinen fakiiri!

Kolmiulotteinen projektio maapallon aiheuttamasta kuopastaAika-avaruusjatkumossa. Warp-speed, mr Zulu!

Huhhuh, täytyy vissiin kiristää tahtia, tässä jaarittelussahan menee koko päivä! Otetaan käsittelyyn seuraavat pari väitettä, jotka tuntuivat fiksuilta vielä tuolla alussa. Kaikille aika on sama ja aika on sama sinulle, missä sitten oletkin. Katsotaans!

Kun on tylsää, niin aika matelee. Ja kuka voisi kellot seisauttaa, kun on kivaa? Niin sanotaan, lauletaan ja niin se on. Aika on subjektiivinen suure.

Samoin on paikan suhteen. Planeetan tiheys nimittäin vaikuttaa havaitsijan kokemaan vetovoimaan. Lisätään vielä keskisuuri musta aukko, joita löytyy joka galaksista, niin aikaa repiviä ja vääntäviä voimia on rutkasti. Ja kuten Einstein, havaitsija, myös me viiletämme pyörivällä pallolla suhteellisen karmeaa kyytiä. Joten paikalla on todella suuri merkitys ajan kulkuun. Riittää, kun nousemme lentokoneeseen. Jo siinä huomataan ajan kulkevan eri nopeudella kuin maan pinnalla. Ero on vain joitain millisekunnin osia, mutta helposti atomikellolla mitattavissa.

Tämä ei liity mitenkään aiheeseen, mutta tykkään kuvasta. Toivottavasti sinäkin!

Aika on siis mitä ilmeisimmin kokijastaan riippuvainen konstrukti, hyvin subjektiivinen suure ja henkilökohtainen havainto. Ihmiskunta on kuitenkin mitä erikoisin luonnonluoma laji, joka tuntuu kärsivän jatkuvasta ja massiivisesta amnesiasta. Ihmisillä on vankka käsitys että se mikä on tänään, on ollut aina näin, eikä sitä voi muuttaa. Se ei tietenkään ole lähimainkaan totta!

Kuka valitsi presidentin, miten se tehtiin? Ja mikä tuo ylipäänsä on, mihin sitä käytetään?

Käytännössä kaikki tavat, tekniikat, uskomukset ja kulkuvälineet ovat muuttuneet monta kertaa vain yhden ihmisiän aikana. Kaikkein katalimmalla tavalla ihmiskuntaa jymäytetään kahdella keskeisellä kokemusalueella: kellolla ja rahalla.

Molemmat asiat on aikanaan luotu mittareiksi ja käsitteiksi. Mutta ihmispoloja on höynäytetty. He kuvittelevat nykyään, että sormi, joka osoittaa kuuta on kuu! Tai paperilappu, johon on muistin virkistykseksi painettu numeroita, on yhtä arvokasta kuin lapsen tarvitsema leipä, vesi, ilma, tai aurinko! Että kello kertoo milloin olet nukkunut tarpeeksi, ei kehosi tai mielesi! Tai vuosien kulumista lasketaan jostain satunnaiseen uskomukseen nojaavasta päivästä, eikä mistään ihmiskuntaa kokonaisuutena koskettavasta päivästä. Näin meillä on lukuisia päällekkäisia ajanlaskutapoja, länsimaille, Islamistisille maille, Kiinalle, Egyptille ja monelle muulle maalle omansa.

Mitä helvettiä ihmisille on tapahtunut! He kuvittelevat viljavan maan olevan yhtä arvokasta kuin tietokoneen kuluttama työaika, yksikkö Blockchainia, jolla on hassu, merkityksen nimi kuten zil tai Ethereum!

Ennen muinoin teroitin metsästysporukan veitset ja sain siitä korvaukseksi lähimetsästä kaadetun hirven paistin.

Nyt lähden kaloja kuhisevan järven rannalta USAssa valmistetulla autolla, joka kulkee Siperian tundralta poratulla mineraalirikasteella supermarkettiin hakemaan brasilialaisesta kaivoksesta louhitusta alumiinista valmistetun säilyketölkin, missä on japanilaista tonnikalaa, josta maksan 2.56€.

Maksan rahalla, joka on minulle annettua kuukausittaista korvausta ajasta, minkä vietin Koreassa, Kanadassa, USAssa, Ranskassa, Japanissa, poissa perheeni luota, kun lapset olivat pieniä ja perhe olisi tarvinnut minua.

Onko tässä mitään järkeä?

Ei, ei minustakaan. Ja tämän pitkän lauseen takia kirjoitin pitkän johdannon ajasta. Aika on ainoa todellinen omaisuutemme. Älä anna sitä pois, älä haaskaa VAIN itsekkäisiin tai VAIN epäitsekkäisiin asioihin. Älä myy aikaasi liian halvalla. Muista tuntea kiitollisuutta ajasta, joka sinulla on tai jonka joku läheisesi sinulle antaa. Älä pidä aikaa itsestäänselvyytenä.

Ennenkaikkea ymmärrä, ettei koskaan ole liian kiire tai liian myöhäistä rakastaa, auttaa, ymmärtää, lohduttaa tai halata läheistäsi.

Ja kiitos, kun päätit uhrata omaa aikaasi lukemalla tämän. En saa tästä kirjoituksesta korvausta, enkä pyydä sitä sinultakaan. Me molemmat jaoimme hetken aikaa yhdessä.

En tiedä mitään arvokkaampaa.

Julkaissut Lord JC Kvakku

Sovereign Quantum Entity, Chief Astronomer and Doctor of Divinity. Looking for intelligent life in Terra. So far little to report.

One thought on “Ajasta ikuisuuteen ja sieltä ylös

  1. Kiva oli taas lukea järkeviä asioita, hyvää hellettä sinnekin T Jouni ja Mikki Portugalista 👍

    Lähetetty iPhonesta

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: