Vain 10 minuuttia! No 20, jos antaa toisenkin saada.

Oletko koskaan miettinyt mitä sanoisit, jos kukaan ei keskeyttäisi ajatustasi, väittäisi vastaan tai kehuisi nokkelia kommenttejasi? Joo, en minäkään. Mutta huomasin sen oleva yllättävän vaikeaa ja samalla antoisaa.

Juteltiin Anskun kanssa erilaisista ryhmätyöharjoituksista (niinku varmaan puolet suomalaisista aviopareista tekee iltaisin…). Ansku otti esiin tekniikan, jossa pienryhmän kokoontumisessa jokainen jäsen saa/joutuu puhumaan tasan kymmenen minuuttia, jonka aikana kukaan ei keskeytä eikä reagoi mitenkään puheeseen. Sitten on seuraavan vuoro. Joskus homma jätetään tähän, mutta voidaan myös ottaa toinen kierros. Saa puhua aivan mistä vaan, paitsi pelkästään analysoida edellistä puhujaa.

Koska meitä oli koolla sopivasti pieni ryhmä (minä, Ansku ja molempien egot) päätettiin hakea munakello. 

Ottaen huomioon ettei se ollut keskustelu, se oli intiimein, avoimin ja tyydyttävin keskustelu pitkään aikaan. Ja meillä on paljon hyviä keskusteluja! Paljon huonojakin, joten tiedän kyllä eron oikein hyvin. 

Tottakai pitää poissulkea sattuma ja muut transientit muuttujat, joten toistimme harjoituksen paria päivää myöhemmin. Ihan uskomattoman hyvät fiilikset! Molemmista tuntui, että saimme kiinni omista maailmoistamme ihan eri tasolla, ja ymmärsimme toisiamme ihanasti! Sitten viikko tavallista rakastavan suomalaisen avioparin hedelmällistä ajatustenvaihtoa (”Tuutsä sänkyyn?”, ”Joo”, ”Koska?”, ”KOHTA!” ”… jupinaa….”.)

Sitten muutettiin vähän aktia (olemme silleen hurjia!), käytettiin 5 minuuttia, lyhyt juttelu kohdista, joita ei osannut hyvin ilmaista, ja sen jälkeen toiset viisi minuuttia. Ihan huimaa, telepaattisen avointa sielusta sieluun viestintää!

Mitä tästä pitäisi ajatella? Sinä voit ajatella ihan mitä lystäät, luonnollisesti, mutta kokeile! Omasta mielestäni tuossa saadaan rikottua hyvin antoisasti urautuneita, ennakkoluuloihin jumittuneita ajatusrakenteita ja keskustelun tenniseriä. Sellaisia, jossa ensimmäisen nanosekunnin aikana tietää mihin keskustelu päättyy. Jo kymmenessäkin vuodessa ehtii polut tamppaantua aika syviksi! Sieltä Death Valleyn kokoisesta putkesta ei enää edes näe rakkautensa mahdollistajaa, puhumattakaan että pystyisi  kiipeämään ylös ja pois, antamaan murullensa halin. En tosin ikinä ääneen kutsuisi Anskua muruksekseni, mutta uskoakseni tajuat mitä tarkoitan.

Samalla huomaa, ettei oikein enää tunne itseäänkään kovin hyvin. Halusi tai ei, me muovaamme minäkuvaamme paljon perustuen siihen, mitä läheiset meille itsestämme kertovat. Parhaimmillaankin parivaljakko voi hioa toisistaan pois tärkeitäkin särmiä. Kompromissit on arkipäivää kaikissa suhteissa, varsinkin onnistuneissa, mutta joskus siinä ajautuu täysin hakoteille. Molemmat ajattelevat aidon hyväntahtoisesti tekevänsä oikeita myönnytyksiä kyyhkyläisensä hyväksi. Joskus kuitenkin paljastuu, pahimmillaan haudan takaa, että myönnytys aiheuttaa todellisuudessa übermultivitutusta viikon! Joka jumalan kerta!

Kun puhuu kymmenen minuuttia tauotta, mukaan voi livahtaa aitojakin tunteita…Ei, tää on väärä kohta yrittää olla leikkisän humoristinen… Kun puhuu ilman totuttua keskeytystä tai tutuksi tullutta kipakkaa vastaiskua, löytää itsentä todella jännistä paikoista. Kauniista ajatuksista. Asioista, joista on puolisossaan ylpeä, tunteista joita ei tiennyt enää osaavansa tuntea. Ja myös asioista, joista on itsessään ylpeä. Vain hyväkuntoisen itsetunnon omaavaa ihmistä on helppo rakastaa. Kyllä marttyyriäkin voi rakastaa, mutta se vaatii voimia. Se väsyttää.

Menkää, uskaltakaa kohdata toisen hiljaisuus. Ensin se pelottaa perkeleesti, mutta ekan kerran jälkeen haluaa mennä uudestaan. Vähän kun vuoristorataan. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että joskus tulee ostettua lippu vahingossa Enterpriseen.  Ei lupaa hyvää jatkoa kun ennen äänenmurrosikäisenä oksentaa treffiseuran kengille. Toiste en mennyt. En myöskään treffeille hänen kanssaan.

Haluan lopettaa kuitenkin Kapteeni Kirkin toiveikkaisiin sanoihin. Ehdottomasti kannattaa ”…To boldly go where no man has gone before!” 

Jos ei muuten, niin uteliaisuudesta!


1. Full disclosure: En ole nuorena pojuna ollut Lintsillä treffeillä. Olin aivan liian ujo siihen. Mutta kävin vain kerran Enterprisessä, ja laatta lensi!

2. Preventiivistä fact-chekkiä fake news -aikakaudella; Vasta Kpt Jean Luc Picard sanoi Star Trek: Next Generation alussa: ”…where no ONE has gone before”.

Kiitos.

Julkaissut JC

Sovereign Quantum Entity, Chief Astronomer and Doctor of Divinity. Looking for intelligent life in Terra. So far little to report.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: