The Poem of Unspeakable Horror

Sunlight in your bedroom wall
makes room safe and sound.
But moonless nights, (aren't they all)
Sure can hide Hellhound!
You slowly turn your head to peek,
behind that curtain dark and bleak.
There must be something lurking there
a hippogriff or a hungry bear!
No such luck, your guest tonight,
comes not from reality
no simple fright
Do you remember nights of yore
When strangler-slashers spilled the gore?
Or trying in vain to flee the house
Engulfed in flames,  lit up blouse?
But this is not a night of survival
it would be too easy to face such a rival.
no, your foe of this night of dread
will not leave your skin totally shred.
Instead you must fight for the ultimate goal
if you lose you forfeit your immortal soul
in dream you are seeking your beloved child
again this same funhouse, night after night.
I know it is my fault if she can't find home
it is this dark reason why alone I must roam
this carnival of horrors that my mistakes built
I will not survive this soul crushing guilt!  
The night grows dark,
silent amusment park
Blond hair of my daughter,
'Tis time for my slaughter.

Olen

  • Nähnyt tässä elämässä kaiken, mitä voi kohtuudella toivoa.
  • Juossut Tyynenmeren molemmilla laidoilla
  • Mennyt Vapaudenpatsaan ympäri helikopterilla ja laivalla
  • Kiivennyt vuorelle Uudessa Seelannissa
  • Mennyt metroon Pariisissa
  • Subwayhin Helsingissä
    • Dominoon Reykjavikissa
    • KFChen Amsterdamissa
    • Ja Tokiossa
    • Ja päin vittua usein.
  • Olen Vihannut
    • Rakastanut
    • Tykännyt
    • Ihastunut
    • Tappanut
  • Ollut synnytyksessä
    • Halveksinut
  • Tuntenut ylpeyttä
  • Tuntenut Syyllisyyttä
  • Tuntenut kateutta
    • Mustasukkaisuutta
    • Omistushalua
    • Himoa
    • Inhoa
    • Välinpitämättömyyttä
  • Olen esiintynyt yli 200 kertaa
  • Esiintynyt YKn pääsihteerin kanssa New Yorkissa
    • Kodittomien kanssa Pariisissa
    • Poikani kanssa mökillä
    • Vaimoni kanssa rannalla
  • Olen rakastellut itseni kanssa vankilassa
  • Olen itkenyt aiheesta
  • Ollut itkemättä vaikka olisi pitänyt
  • Yrittänyt usein parhaani
  • Väsynyt yrittäjyyteen
  • Kuollut sairaalassa
    • Teho-osastolla
    • Ambulanssissa
  • Elänyt turhaan
  • Tuhlannut aikaa
  • Ansainnut mitä olen saanut
  • Pyytänyt mitä en ole ansainnut
  • Kieltänyt kun olisin halunnut antaa
  • Vienyt vaikka olisi pitänyt seurata
  • Jatkanut vaikka olisin halunnut jo lopettaa
  • Ja jatkanut
  • Jatkanut.
  • Loppu

Muistihäiriöisen miehen muijan muistiinpanoja (Osa II tai jotain)

Tässä ja nyt, nykyajan mantra, jota kaikki gurut hokevat. Meillä ei ole muuta kuin tämä hetki, he sanovat vakaalla, vuosituhansien viisaudesta kumpuavalla äänellään. Suurin osa ihmisistä elää menneisyydessä tai tulevaisuudessa, kun ainoa mikä merkitsee on tämä hetki, sillä muuta meillä ei ole.

Se on totta.
 
Mutta tervetuloa aamukahville kanssamme. Kerro kipeimmät muistosi. Mieheni voi kuunnella sinua. Mutta kun aamukahvi on juotu ja aikaa kulunut muutamia nyt-hetkiä, niin palataanpa aamuisiin keskusteluihin. Ai niin, anteeksi. Hän ei muista mitä olet puhunut. Hän ei muista, että olit kanssamme aamukahvilla. Hän ei välttämättä edes muista kuka olet, vaikka olisitkin tuttu.  Anteeksi, älä pahastu. Kyllä sinä olet olemassa vaikka hän ei muistakaan, että sinä olet. Sitä paitsi kipeät muistosihan juuri lakkasivat olemasta. Eikö sinun pitäisi olla onnellinen? Miksi itse et voi unohtaa niitä?
 
Jos istuisit riittävän monta aamua, voisi muistijälki olla vahvempi. Sinusta tulisi rutiinia. Se on helpompi muistaa, kun se toistuu aina ja ikuisesti. Mutta senkin saattaa unohtaa joinain sattumanvaraisina päivinä.

Tottakai on kirkkaita hetkiä. Niitä jotka piirtyvät satunnaisista syistä syvemmälle muistin syövereihin. Tottakai sinä olet olemassa, vaikka hän ei muistaisi sinua. Eikä sitä muutenkaan kannata nyt sen varaan laskea, että joku muistaa sinut. Liian heiveröistä.
 
Helpottavinta tässä on, että minäkin olen alkanut unohtaa asioita, kokonaisia vyyhtejä tapahtumia. Unohdun monta kertaa myös ajatuksiini enkä oikein osaa sieltä pois. Mieleni on alkanut metsittymään. Nojaan tukevaa haavan runkoa vasten ja kuuntelen kuinka lehdet liplattavat tuulessa. Melkein kuin yläpuolellani olisi meri ja minä sen pohjassa. Vedän syvään henkeä, mutta en huku.

En minä valita. Kuulostaako tämä siltä? En tosiaankaan valita. Haluan vain, että joku lukee tämän. Ja ymmärtää, että gurut puhuvat mitä puhuvat. Ja että jonain kauniina päivänä sairaus, bakteeri, virus, geenivirhe, kompastuminen omiin jalkoihin ja läts voi tehdä sen mitä toiset tavoittelevat vuosikymmenten ajan. Valaisee sinut elämään tässä ja nyt.

Kirjoittanut Ansku, joka just nyt elelee jossain päin universumia elämänsä suuren rakkauden ja sielunkumppaninsa Kvakun kanssa. Ja joka usein ihan urakalla märehtii menneen talven murheita ja haaveilee tulevista ja harjoittaa kundaliinijoogaa nivelrikkoiset polvet onnesta paukkuen.

Ansku on ihan Namaste

Tarina siitä, miten Suomi jaksaa auttaa . Eli oodi Kirjastotädeille!

Viime viikolla oli suomalaisen kirjallisuuden päivä. Yleensä tällaiset pyhät, itsenäisyyspäivää lukuun ottamatta ei juurikaan minua heilauta. Tällä kertaa osuma oli hyvä, siitä lähti liikkeelle tapahtumien ketju, jossa sain huomata hyvin konkreetilla tavalla Suomen olevan edelleen oikein hyvä maa.

Tekniikka ei tee maastamme hyvää, ihmiset tekevät. Ihmiset, jotka uupumuksesta piittaamatta auttavat. ”Kirjastotädit” !!(silläkin uhalla, että syytetään sukupuolistamisesta. Kirjastotäti on ollut mun elämässä yhtä läheinen kuin kummitäti. Moi Tuula😁).

Miten mikään ei olisi ollut mahdollista ilman Annika Savilampea!

Hesarista huomasin, että on kirjallisuuden päivä. Lähdin ajelehtimaan intuition poluille. Ensin Aleksis Kivestä, hänen muotokuvansa liian vanhasta ukosta; Lapinlahden hoitokäytännöista 1800-luvulla; Tulenkantajista ja Waltarista. Miten tapasin kerran risteilyllä Waltarin juoksupojan, joka kertoi millaista oli juosta uusia repliikkejä Komisaario Palmu -leffan kuvauksiin ja Mikalle takaisin. Tajusin miten pitkä aika on siitä, kun viimeksi luin kirjan suomeksi. Se oli ennen sairastumistani.  Paljon ennen.

En oikein pysty enää lukemaan kirjoja. Kun ei ole muistia, on fiktiivisen kirjan lukeminen yllättävän työlästä. Siinä kun ei ole usein mitään logiikkaa, suuri osa asioista on keksittyä. Asioita, joita ei voi mitenkään järkeillä, ne on pakko muistaa. Suola on yllättävä käänne, ei suinkaan turvallinen polku. Juuri tämä työläys on vienyt niistä nautinnon minulta. Nautin kuitenkin suunnattomasti Suomen kielestä. Nyt ollaan pääsemässä asiaan!

Olen lukenut koko Waltarin tuotannon (en tietenkään kaikkia monografioita, joista on vain yksittäiskappaleita), monet kirjoista useaan kertaan. Ja nautin suunnattomasti Waltarin kielenkäytöstä! Suunnitelma oli valmis: hommaan Mikael Karvajalan äänikirjana! Jostain syystä tämän trilogian muistan vieläkin hyvin, Mikael Hakimin tarinan loppuun saakka. Ei tarvitse painiskella juonen kanssa, muistan sen. Ja Waltari käyttää tunnettua historiaa ja oikeita paikkoja tarinassaan, ei tarvitse painaa mieleen jotain PsykoHistorioitsien kotiplaneettoja!

Sanoista tekoihin, Audible auki ja hakemaan! Ja pettymys! Ei yhtään Waltaria suomeksi maailman suurimmasta äänikirjakaupasta. Minulla on parisensataa Audible-kirjaa, kaikki englanniksi. En ole jostain syystä lukenut uusia suomalaisia kirjailijoita, en ole n iitä sairaanakaan osannut kaivata. Haluan ymmärtää kirjat niin kuin kirjailija on tarkoittanut. Opettelin espanjaa Pablo Nerudan takia, japania yritin Go Rin No Sho takia, Hesseä saksaksi. Raamatun luin toistamiseen King James-versiona englanniksi, koska se on vanhin saatavilla oleva. Mutta tuoreita Suomi-kirjailijoita en aikanaan löytänyt.

gorinnosho

Mikähän sivujuonne tämä taas oli?? Piti puhumani siitä seuraavasta linkistä DuckDuckGo-sivulla. Se oli linkki Karvajalka-äänikirjaan! Hop, sivulle! Ja Hip, lukem…..Celia?? ”Lataa Pratsam Reader”??! Oookkei…

Tutkailun jälkeen löysin tiedon, jonka mukaan minulla olisi, muistivammani takia oikeus kyllä ”lainata” äänikirjoja. Kunhan ottaisin mukaan kirjastokorttini ja käväisisin paikallisessa kirjastossa. Joo.

Ei ole kirjastokorttia. Olen karanteenissa. Ja Celia lupaa avata palvelun yhden arkipäivän kuluttua. Nyt on lauantai. Tunnen kuinka Härmäläinen Hurmokseni valuu punteista ulos kuin ektoplasma kirjaston seinältä…

Kävin kävelyllä. Siis äsken. Ja silloin launtainakin olisin mennyt, mutta olin tosiaan kipeä ja karanteenissa (sain tulokset eilen, negatiivinen). Siinä määrin kovasti halusin kuitenkin kuulla Waltarin eepoksia, että lähetin Celiaan mailin ja kysyin mitä tehdä. Ja, kuten minulle tyypillistä, unohdin asian. Kunnes.

Maanantai-aamuna sain Sirpa Padatsulta ystävällisen kirjeen, jossa hän sanoi ettei kannata lannistua! Jotkut kirjastot ovat luvanneet avata palvelun uusille asiakkaille puhelimessa näin Korona-aikaan! Ja pikainen puhelu sivukirjastoomme varmisti, että oma kirjasto on yksi näistä!

Ja seuraavassa seikkaperäinen ohje, miten sinäkin voit päästä palvelun piiriin! On vain muutamia reunaehtoja: sinulla pitää olla jokin lukemista haittaava ominaisuus.

1. Soita kirjastosi neuvontaan ja kysy avaisivatko he Celianetin palvelun sinulle. On hyvä jos sinulla on kirjastokortti, mikäli ei, valmistaudu todistamaan henkilöllisyytesi. Pyydä kirjastohenkilöltä kauniisti josko hänellä olisi jossain kohtaa päivää 5 minuuttia aikaa. Kerro haluavasi celian asiakkuuden, pyydä kirjastohenkilön mailiosoite.

2. Hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa lähetä kirjastoon maili, jossa on nimesi, osoite, puhelinnumero, henkilötunnus, kuva kirjastokortista ja invakortista.

3. Sovittuna ajanhetkenä käy kirjastotyöntekijän kanssa Celian lomake läpi. Teidän täytyy olla yht’aikaa linjoilla, koska mukana on kysymyksiä (esim. Tietosuoja, viestintä), joihin on sinulta saatava vastaus.

4. Lataa joko Play-kaupasta tahi iPuodista applikaatio ’Pratsam Reader’

5. Antamaasi sähköpostiosoitteeseen on tällä aikaa tullut Celianetista ns. Turvaviesti. Voit avata tällaisen viestin vain yhdellä laitteella! Älä hämäänny! Viestissä on tunnuksesi ja salasanasi palveluun. ota talteen! Saat toisenkin viestin, siinä on Pratsa-appin tunnarit. Talteen!

6. Mene selaimella osoitteeseen https://celianet.fi . Hae haluamasi kirja, kirjaudu sisään Celianet-tunnareilla! Nyt voit lainata kirjan.

7. Avaa Pratsam Reader ja valitse ensimmäisenä sivulla oleva Celia. Syötä tunnus ja salasana siten kun ne viestissä lukevat. Siis Pratsam reader-tunnarit!

8. Kirjasi on jo sinua odottamassa! Nauti!!!

Minulle se, että pääsin tähän ”nauti-osioon” palautti mut suoraan Oulunkylän kirjastoon. Jokaviikkoiselle pyhiinvaellukselle kirjarepun kanssa. Ystävällisesti ja rauhallisesti Annika kävi läpi lomaketta puhelimessa. Hänen takanaan kuitenkin näin pitkän jonon ystävällisesti hymyileviä kasvoja. He eivät koskaan olleet kiukkuisia, vaikka kello olisi ollut 5 yli kahdeksan, silti he avasivat vielä viimeisenkin kirjan takakannen ja kuvasivat sen, työnsivät koko pinon minulle.

”Ole hyvä, nähdäänkö taas ensi viikolla?”

”Tottakai! Kiitti!”

Kiitos.

Kuinka uimamaisteri ohjasi KyuDo’on ja opettaja kauhistui Dostojevskistä

Olen koko ikäni ollut suorastaan maaninen lukija. Muistan kun äitini vihdoin antoi minun mennä Ala-Malmin sivukirjaston aikuisten osastolle lainaamaan kirjoja. Oli kuin taivaan avaimet olisi annettu käteen! Siellä oli kirjoja kaikesta mitä saatoin keksiä, ja hyllymetrejä asioista joista en edes ollut kuullut! Olin 9-vuotias.

12-vuotiaana sain opettajakseni yhden parhaista ja innostavammista pedagokeista joiden opissa minulla on ollut ilo olla. Olin siihen mennessä lukenut koko Steinbeckin tuotannon, Hessen, Dostojevskin, Raamatun, Gogolin, Lorcan, Waltarin ja lukuisten muiden suomeksi julkaistun tuotannon. Kysyin tältä oivalta opelta apua, kun en keksinyt enää hyviä kirjailijoita joihin upottaa itseni. Auttaa minua erottamaan jyvät akanoista

Ensin opettaja oli kauhuissaan, sanoi etten saa lukea näitä kirjoja koska en mitenkään voi ymmärtää mitä Dostojevski halusi sanoa ”Rikos ja Rangaistus” -kirjassaan. Hän leppyi, kun kerroin oman analyysini. Ja ehdotti seuraavaa: Saan tietysti lukea mitä haluan, mutta jos hän pystyy kokoamaan 50 minulle uutta kirjaa, suostunko lukemaan ne, ennenkuin jatkan Kierkegaardin opintojani?

Oli helppoa vastata myöntävästi. Hän kokosi minulle listan kirjoja, joiden parissa viihdyin ihanasti seuraavan kesän, ehkä talveakin! Jack London, Nahkasukka-sarja, Seikkailujen saari, Twain… Moniaita mukavia hetkiä heidän kanssaan vietin!

Opettaja, tuo pedagogeista parhain, sai potkut kun kävi ilmi ettei hänellä ole mitään muodollista koulutusta virkaansa. Hän oli kansakoulun käynyt uimavalvoja. Ja ammattitaitoisin, innostavin ja osaavin luokanopettaja mitä kouluvuosina kohtasin. Hän myös opetti minulle nöyryyttä. Nöyryyttä ylivertaisen osaamisen edessä, mutta myös hiljaisen ymmärryksen edessä. Halua yrittää erottaa kokemuksen kautta saavutettu teon ja ajatuksen yksinkertaisuus, kapeakatseisuudesta joka seuraa mielenkiinnon puutetta.

Hän myös veti elämäni ensimmäisen meditaatioistunnon. Joukolle ylilevottomia 12-vuotiaita. Siitä alkoi oma, nyt 43 vuotta kestänyt elämäntapa. Kirjalistan viimeisenä on pieni, ohut opus: Zen, ja jousella anpumisen taito, kirjottanut E. Herrigel.

20 vuotta myöhemmin, 93-vuotias Heki-Ryu Insai-Ha -koulukunnan mestari, suoran perinteen jatkaja 1500-luvulta, Inagaki-Sensei myönsi minulle KyuDo’n mustan vyön.

Muistakaa arvostaa ja kiittää ihmisiä, joiden esimerkillä ja opeilla on ollut merkitystä elämällenne. Ja pohtikaa nöyrästi, mitä teillä on jätettävänä eteenpäin, millä haluaisitte lisätä yhteistä perintöämme. Tietämättänne olette niin varmasti jo tehneetkin.

Seuraavassa jaksossa kerron, miten sain eilen 40 000 äänikirjaa käyttööni!

Hauskaa päivää!

Kesän muistolle

Vaikka tämä kesä oli monella tapaa haastava minulle, meille ja sinulle, haluan kuitenkin muistaa hyvän ja kauniin! Tässä muutamia muistikuviani.

Bzzzz, I’m a king bee…
Perho
Upee sieni
Ihana vaimo
Perho 2
Kotiranta
SpiderWoman
Sienes
Tosi hauska vaimo
Mummo ja ihmistaimi
Lempäälän luontaishoitola, Waltarin ikkuna (luulen)
Pirunlinnan eväitä

Muistiinpanot, oppiminen ja material priming

Törsään muistiinpanovälineisiin. Olen tähän saakka ajatellut sen olevan hedonismin ääripää, turhuuden testamentti tai vähintään tyhmää. Alan pikkuhiljaa antaa itselleni anteeksi. 

muutama muistikirja

Aloitetaan ilmiselvistä puolustuksista. Elän elämääni vaikean muistihäiriön sävyttämänä. Muistiinpanot on minulle elintärkeitä, mikäli haluan edes jonkinlaista jatkuvuutta toimiini ja kiinnostuksiini. Koen myös muistiinpanojen teon virkistävänä harrastuksena, se on mulle kuin vähän haastavampi sanaristikko, arkikokemuksiin nojaavaa runoutta. 

Johtuu mahdollisesti konsultti/strategi työhistoriasta, mulle on aina ollut tärkeää informaation visualisointi. Erilaiset keinot lisätä todennäköisyyttä jolla passivinen fakta muuntuu toimintaa ohjaavaksi ymmärrykseksi. Käytän omissa muistiinpanoissani mind-mappeja, päätöksentekopuita ja lukuisia muita opittuja ja keksittyjä konsteja. Nämä seikat selittävät miksi teen muistiinpanoja, eivät sitä miksi mulla pitää olla niin tolkuttomasti erilaisia fyysisiä ja digitaalisia tallennusvälineitä.

Otetaan avuksi vanha keppihevoseni psykologia. Suomessa on viime viikkoina virinnyt pirteä keskustelu koululaitoksen digitalisaatiosta. On kyseenalaistettu käsin kirjoittamisen korvautautuminen näppäimistön naputtelun järkevyydestä. Erittäin hyvin tunnettu ja tutkittu linkki rikkaiden muistiinpanojen ja oppisen välillä osoittaa, että mitä hersyvämmät nootit, sitä parempi oppimisen laatu että määrä saavutetaan. Hieman tuoreempaa tutkimusdataa: Käsin kirjoittaminen päihittää mennentullen näppäilyn, oli kyse digikynästä ja kosketusnäytöstä tahi papyruksesta ja sulkakynästä. Case closed.

Ainakin minun mielestä!

Vielä tuoreempaa ymmärrystä asiaan tuo uudehko käsite nimeltään ”Material priming”. On osoitettu,(katso vaikka täältä) että välittömässä läheisyydessämme olevat arkiset esineet ohjaavat tiedostamattamme ajatuksiamme ja jopa päätöksentekoa. Kuulostaa pahimman laadun Valitut Palat -psykoilulta, vai mitä? Annapas kun valaisen asiaa, niin tästä tulee vähän enemmän järkeenkäypää, eikä lipsahda mystisyyden puolelle.

Eräässä koeasetelmassa henkilölle annetaan tehtävä, (ns. Ultimatum-game), joka vaatii sekä sosiaalista vastuuntuntoa että päätöksentekoa. Mikäli läheisyydessä on salkku, mustekynä tai muuta business-sälää, ihminen painottaa päätöksissään kilpailullisuutta ja yksilön, siis omaa etua. Mikäli viereen asetetaan reppu, 100% koehenkilöistä painotti reilua peliä ja yhteisöllisyyttä. 

Vänkää, eikö totta? Mutta samalla jotenkin sellaista ”no tietty” juttua. Se että käytöstä voidaan näin radikaalisti manipuloida tiedostamattomalla tasolla avaa tietysti portit väärinkäyttöön, mutta myös hienovaraiseen oman tyhmyyden minimointiin. Kun tunnistaa omat heikkoudet, voi niitä vastaan yrittää myös taistella. Ei ole väliä onko oppikirjana Feng Shui, ”spaaku joi”- KonMari vai reppu, niin siitä vaan!

Ja sitten lopullinen coup de grâce: Kun yhdistää nämä kaikki, on täysin välttätöntä että kirjoitan runoja paksulle paperille mustekynällä, mind-mappiä iPadillä ja tätä tarinaa kokeillen vähän kaikkea. 

Und Damit basta! Äläkä enää anna kavereiden valittaa, kun löydät yhdeksännentoista muistikirjasi!

PS. Kiitokset P. Minkkiselle asian nostosta, Google Scholarille tieteestä ja Anskulle avusta!

Sielujen Singulariteetti, osa 1: Sadas apina

Sunnuntai on mukava päivä. Jostain syystä tykkään sunnuntain temmosta ja fiiliksestä. Ilman muistia kun elän, ei päivien nimillä ole oikeastaan mitään merkitystä. En yleensä edes tiedä mikä päivä on menossa, sunnuntai onkin minulle kuin Kvakkula; mielen tila.

Tämä ei ole Imo tahi Ame, apina kuitenkin. Tai marakatti. Pääluokkaa Cercopithecinae luulisin.

Katsoin kalenterista, että tänään on muidenkin mielestä sunnuntai! Wunderbar! Koska ajattelin tänään kertoa teille asioista, jotka vaativat lukijaltakin vähän prosessointia! Kerron sinulle faabelin, joka sattuu olemaan totta. Tieteen menetelmin löydetty ilmiö. Kerron sinulle apinoista!

Koshima on Japanille kuuluva saari tyynellä valtamerellä. Saari on, paitsi täysin eristyksissä ulkoisilta vaikutuksilta, myöskin täynnä makaki-apinoita. Vuonna 1952 japanilaiset tiedemiehet virittivät sinne tutkimuksen, josta riittää ihmeteltävää vielä tänäkin päivänä.

Tutkijat halusivat ymmärtää makakin pulmanratkaisua. He alkoivat pudotella saareen bataatteja, apinoiden suurta herkkua. Tiedät taatusti millaista on syödä picnic biitsillä; hiekkaa päätyy joka paikkaan, hampaissa rahisee vielä keskiviikkonakin. Näin myös makaki-serkuillamme.

Kunnes nuori naaras nimeltään Imo (tuskin oikea nimi) sai apina-nobelin veroisen ajatuksen; hän pesi bataatin purossa ennen kuin söi sen. NAM! Imo opetti tempun myös kavereilleen ja äidilleen. Ja niin homma eteni.

Vuonna 1958 tutkijat tulivat takaisin. Tässä vaiheessa bataatinpesureseptin oli jo oppinut 99 apinaa koko yli 1000 makakin laumasta. K. Keyes kertoo kirjassaan, kuinka tutkijat kiikairoivat makakien puuhia. He huomasivat kuinka Ino opasti nuorta naarasta nimeltään Ame (tämä ei ainakaan ole oikea nimi!). Ame oppikin helposti uuden tempun, fiksu makakin kun oli. Ame sattui myös olemaan sadas apina, joka oppi pesemään bataatin. Mutta seuraavana päivänä tapahtui jotain hyvin merkillistä!

Saarella kävi kuhina. Tutkijat virittelivät kiikareitaan. Koko tuhatpäinen makakilauma oli kasaantunut puron varrelle. Yksi toisensa jälkeen apinat huljuttivat bataattejaan purossa (tämä ei ole eufemismi). Ensin varovasti, sitten yhä määrätietoisemmin, kunnes koko lauma huljutti, niin että puro vaahtosi valkoisena!

Jonkinlainen raja-arvo, tipping-point oli saavutettu. Oliko kyse kollektiivisesta älystä, apinavalaistumisesta vai jostain vieläkin mystisemmästä? Niin tai näin, tulos oli selvä: kun populaatiosta riittävän suuri osa koki syvällisen kvanttiloikan ymmärryksessään, tämä sielujen singulariteetti veti koko lauman seuraavalle tasolle. Ja nyt kun suomukset olivat karisseet myös tutkijain silmistä, samankaltaisia ilmiöitä osattiin hakea myös muualta. Tietoteoriassa tällaista loikkaa sanotaan paradigmamuutokseksi.

Ai niin, makakeista piti vielä mainita yksi asia. Tutkijat halusivat toistaa kokeensa myös muilla saarilla. Mutta se ei onnistunut. Ai miksi?

Kaikki tyynenmeren makakit olivat alkaneet pestä hedelmät ennen syömistä.

—————

1. K. Keyes: A story about social change, 1984

SEURAAVASSA JAKSOSSA: Maharishi-ilmiö ja murhanhimo

%d bloggaajaa tykkää tästä: